Viime päivinä on noussut esiin kansalaisia huolestuttaneita tietoja lehmien rehussa käytettävästä Bovaer-nimisestä lisäaineesta, jonka tarkoitus on vähentää nk. kasvihuonekaasupäästöjä. Tämä lisäaine, jonka vaikuttava aine on 3-nitroksipropanoli (3-NOP), on kehitetty pienentämään märehtimisen aikana syntyvän metaanin määrää, mutta sen turvallisuus on herättänyt keskustelua.
Bovaerin käyttöä on perusteltu ilmastonmuutoksen hillitsemisellä, mutta sen vaikutukset eläinten ja ihmisten terveyteen ovat herättäneet kysymyksiä. Tutkimusten mukaan 3-NOP voi olla haitallista, erityisesti miesten lisääntymisterveydelle sekä sukupuolielimille, ja aineen tiedetään olevan vaarallista hengitettynä ja ihokosketuksessa. (Lähde: FDA)
Lehmien ruoansulatuksen tasapaino vaarassa?
Lehmien pötsibakteerit ovat olennaisessa roolissa niiden ruoansulatuksessa ja hyvinvoinnissa. Lisäaine vaikuttaa näihin bakteereihin estämällä metaanin muodostumista, mutta on esitetty epäilyksiä sen mahdollisista ruoansulatuksen epätasapainoon johtavista vaikutuksista. Vaikka Bovaerin valmistaja vakuuttaa sen olevan turvallista pieninä annoksina, kriitikot kyseenalaistavat, onko riskejä tutkittu riittävästi.
Lisäaine käytössä myös Suomessa
Selvitysten mukaan Bovaer on otettu käyttöön myös Suomessa, vaikkakin toistaiseksi rajoitetusti. Ainakin Valio ja Atria ovat mukana hankkeissa, joissa aine on käytössä. Tilanne on herättänyt huolta kuluttajien keskuudessa, sillä aineen käytön ei nähdä edistävän eläinten hyvinvointia, vaan sen ensisijaisena tavoitteena on vähentää maatalouden ilmastovaikutuksia.
Sosiaalisessa mediassa asia on herättänyt vilkasta keskustelua, ja monet kuluttajat ovat ilmaisseet huolensa lehmien terveydestä ja lisäaineen mahdollisista vaikutuksista myös ihmisten hyvinvointiin. Joissakin tapauksissa on aloitettu myös boikottikampanjoita kyseisiä yrityksiä vastaan.
Kritiikki: “Eläinten hyvinvointi vai ilmastotoimet?”
Kritiikki kohdistuu siihen, että lisäaineen käyttö ei näyttäydy kuluttajien silmissä vastuullisena tapana vastata ilmastonmuutokseen. “Lehmien terveyden ja hyvinvoinnin vaarantaminen ei voi olla kestävä ilmastotoimi”, kuuluu yksi sosiaalisessa mediassa levinnyt kommentti.
Yritykset ja viranomaiset ovat puolestaan vedonneet siihen, että aineen käyttö on EU:ssa hyväksytty ja tutkimusten mukaan turvallista, kunhan annostukset ovat tarkoin säädeltyjä. Keskustelu lisäaineen käytöstä näyttää kuitenkin vain voimistuvan, ja monet vaativat aineen käytön kokonaisvaltaista lopettamista.
Eläinkokeissa havaittu haittavaikutuksia suurilla annoksilla
Tutkimuksissa 3-NOP:sta on havaittu huolestuttavia vaikutuksia, kuten lehmien sydämen ja munasarjojen koon pienentyminen. Lisäksi osalla lehmistä havaittiin alentunutta rehun ja veden kulutusta. (Lähde: EFSA Journal)
90 päivän kokeessa kaksi suurimpia annoksia saanutta lehmää jouduttiin lopettamaan ennen kokeen päättymistä ja vaikka raportti ei anna tarkkoja yksityiskohtia lopettamisen syistä, päätös voi viitata siihen, että eläinten terveydentila tai hyvinvointi oli vakavasti heikentynyt. Tämä puolestaan voi viitata vakavampiin haittavaikutuksiin korkeilla annostasoilla.
Lisäksi rottakokeissa havaittiin mm. urosten kivesten painon vähenemistä suurilla annoksilla.
Genotoksisuuden ja karsinogeenisuuden osalta tulokset ovat osin ristiriitaisia, ja maidosta löytyvien metaboliittien pitoisuudet on toistaiseksi arvioitu vähäisiksi. Näiden löydösten valossa aineen turvallisuus eläimille, ihmisille ja ympäristölle on edelleen epävarmaa, erityisesti pitkäikaisvaikutusten osalta.
Kuluttajat vaativat vastuullisia päätöksiä
Aihe on herättänyt intohimoista suhtautumista suomalaisten keskuudessa. Tässä muutamia otoksia Twitterin keskusteluista.
Otin yhteyttä @Valio_Ltd kuluttajapalveluun Bovaer -lisäaineen käytöstä. Sain sieltä huolestuttavan vastauksen.
Valio vahvistaa, että tämä 3-NOP -myrkky on tosiaan käytössä kymmenillä maitotiloilla Suomessa.
Tämä lehmien myrkytys on saatava loppumaan! Miten toimitaan? pic.twitter.com/41Z2s2tV36
— Juho Hirvelä (@hirvelanjuho) November 30, 2024
Maanviljelijä kommentoi:
Minä en tuota tuotetta ole lehmilleni syöttänyt enkä koskaan tule!!! Toivonkin että te arvon kuluttajat ilmaisette, että ette halua kemikaaleja ruokaanne! Pahoin kyllä pelkään että näitä tuotteita ei erotella eri pakkauksiin…. 😓
— Pakarinen Mikko (@MikkoPakarinen) November 30, 2024
Jotkut käyttäjät ehdottavat boikotti-kampanjaa:
Tarvitaan boikotteja.
Britit älähtivät heti ja aloittivat boikotit välittömästi, kun meijerit ilmoittivat tämän kemikaalin käytöstä.
Selvisi, että Suomessa sitä on käytetty jo 2 vuotta, eikä kukaan ole huomannut tai kertonut mitään.
Miksi suomalaiset ovat niin unessa?
— Siri Karta (@SiriKartaKaur) November 30, 2024
Sylvi Hänninen vaatii kansalaisvaikuttamista:
Kontakti maatalousministeriöön, yleisönpalsta-juttuja lehtiin. Some-meuhkaamista täällä ja muilla alustoilla, kontakti kansanedustajiin jne. Ja vaatikaa Valiota ja Arlaa toimiin!
— Sylvi Hänninen (@HanninenSy26905) November 30, 2024
Keskustelu aiheesta jatkuu
Lisäaineen käytön ympärillä oleva keskustelu on vasta alussa, ja yritysten ja viranomaisten on todennäköisesti pian otettava kantaa siihen, miten asiaan vastataan. Kuluttajien ääni voi tässä asiassa olla ratkaiseva.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilta on pyydetty kommentteja sosiaalisessa mediassa. Ministeri ei ole vielä kommentoinut asiaa.
Suomalaiset halutaan saada rappiotilaan missä meistä ei ole vastusta kasaarien ylivallalle, aivan kuten ne ovat suunnitelmassaan kaavailleetkin. Ilmastonmuutoskusetus on kasaarien WEF:n markkinoima ja ne myös vaativat että me “gojimit” lopetamme lihansyönnin, alistumme tämän saatananpalvojien eliitin ehdottomaan käskyvaltaan ja ryhdymme sen orjiksi ottamalla aivoihimme implantin. Tätä kaikkea ne markkinoivat positiivisessa valossa ja ovat saaneet ääliön nimeltä Ida Auken mainostamaan sitä: “Tervetuloa kaupunkiini, tai pitäisikö ennemmin sanoa kaupunkiimme. En omista mitään, en edes vaatteitani, minua valvotaan koko ajan enkä koskaan ole ollut onnellisempi kuin nyt!”
Kasaarien suunnitelmasta: “JUUTALAISTEN VAPAAMUURARIEN JOUKKO7. Me esiinnymme työmiehen pelastajina tästä ikeestä tarjoamalla hänelle paikan joukkomme riveissä, sosialistisessa, anarkistisessa ja kommunistisessa armeijassamme, jota aina tuemme sekä rahallisesti että moraalisesti muka yleisinhimillisen veljeyden nimissä, mutta todellisuudessa yhteiskunnallisen vapaamuurariutemme vaatimusten mukaisesti (Hesekiel 13:10-16; Matteus 7:23-27). Ylimystö, jolla oli oikeus käyttää hyväkseen työtätekevän kansanluokan työtä, tahtoi sen pysyvän kunnossa, terveenä ja ravittuna. Meidän etumme ovat päinvastaiset, me vaadimme ei-juutalaisten rappeutumista.
GOJIMIEN RAPPEUTUMINENValtamme perustuu työmiehen nälkään ja heikkouteen, sillä siten hän heikentyy niin, ettei kykene vastustamaan tahtoamme.”
Hyödylliset idiootit alkavat tietenkin lässyttää nyt “salaliittoteoriasta” ja “antisemitismistä”. Lässyttäkööt, mutta kummastipa nämä kasaarit näitä asioita voimakkaasti ajavat.
Ja minkälaista biokemian tutkintoa tämän artikkelin kirjoittajalta löytyy? Ei selvästikään minkäänlaista. 3-NOP hajoaa lehmän ruoansulatuselimistössä ja maitotuotteita pitäisi syödä useita kiloja päivässä jotta maitoon päätyneistä jäämistä olisi minkäänlaista haittaa ihmiselle.
Montako kiloa tarkalleen ottaen?
Keskusteltaessa 3-NOP:sta on tärkeää huomioida seuraavia seikkoja:
-Mikäli aineella tai sen metaboliiteilla (hajoamistuotteilla) on tunnettuja haittavaikutuksia, kuten genotoksisuutta tai vaikutuksia lisääntymiskykyyn, voidaan perustellusti väittää, että pienikin määrä voi olla liikaa erityisesti herkille ryhmille (kuten lapset tai raskaana olevat naiset).
-Vaikka 3-NOP:n tai sen hajoamistuotteiden jäämät maidossa olisivatkin pieniä, genotoksisille aineille ei ole täysin turvallista rajaa, koska jopa matala-altistus voi aiheuttaa pitkäaikaisia riskejä.
-Metaboliitit voivat konsentroitua rasvaan: esim. voi, juusto ja kerma voivat sisältää korkeampia pitoisuuksia kuin maito, mikä nostaa altistustasoa erityisesti suurkuluttajilla
-Pitkäaikaisen altistuksen vaikutuksia ei tunneta, nykyiset tutkimukset ovat keskittyneet lyhytaikaisiin vaikutuksiin
Turvallisuusrajojen alittaminen ei automaattisesti tarkoita, että pitkäaikaisessa altistuksessa ei olisi riskejä.
Lisäksi: Biokemiallisesti on todennäköistä, että 3-NOP saattaa muuttua lehmän pötsissä anaerobisten mikrobien vaikutuksesta “NOPA:ksi”, joka tunnetaan yleisesti genotoksisista ja neurotoksisista vaikutuksistaan. Toki tämän metaboliapolun varmuus vaatii tarkempaa tutkimusta.
Miksi ihmisten pitäisi hyväksyä lisäaine, jota ei tarvita ihmisravinnossa ja joka ei tuo mitään terveyshyötyä, mutta voi lisätä tarpeettomia riskejä? Tämä ei ole pelkoa, vaan rationaalinen huoli aineesta, jonka turvallisuutta ei ole tutkittu pitkällä aikavälillä riittävästi.
Ensin sanot, että ne hajoaa vatsassa ja sitten jo myönnät, että muutaman kilon syönnillä per päivä olisi jo nopeaa haittaa ihmiselle? Miksi puolustat tällaista toimintaa?
Voivoi, harmi kun ei yksikään suomalainen lähtenyt talkoisiin 7 vuoden aikana kun asiasta spämmäsin netissä ja viimeiset rahani sijoitin perustutkimukseen, eläen itse puutteessa, niin nyt on maatalousreformi ohitse tilaisuus rehun osalta, niin on vielä aikaa ja resursseja toteuttaa se omavaraisuuden ja huoltovarmuuden palauttaminen sähkön ja lannotteiden osalta kun valitettavasti se spirulina rehuksi on nyt tosiaan myöhäistä. Mutta huomioiden kansan vihamielisen suhtautumisen talkootyöhön ja eniten näemmä taas miellyttää märistä soijaista itkua, niin kylläpä tekee nyt mieli sanoa että pitäkää sitten soijanne kun kerran niin paljon siitä nautitte ja tässä on teille tämä talkoot valmiina että olkaa hyvä vaan Suomi, meni kyllä helmet sioille: https://m.youtube.com/watch?v=dQu1LyFhXjE
Juu taivaan tosi tää maa tajuaa aina vasta kun paskat on jo housuissa 1930LUKUA ARVOSTAN SILLOIN EI TÄMMÖISTÄ OIKEISTAPOLIISIVALTIOTA KATTELTU EIKÄ NAAPURIN PWRSEEN NUOLENTAA… kun täällä poliisit mielivaltaisia niinkuin jenkeissä JA MUKA HYVINVOINTIVALTIO JA MAAILMAN ONNELLISIN KANSA JOOPA JOO MUUT FAKTAT KERTOO AIVAN MUUTA…. mut eivät nää, niin tyhmiä et ampuu siviilejä kadulle, vaan se juoppojen narkomaanien hakkaaminen (muuten vaan) , kiristäminen, uhkailu tapahtuu (kuulusteluissa jos ei asianajaja mukana) 4jän seinän sisällä (joilla on sairaus ei kukaan halua olla juoppo tai narkki he kärsivät 24/7 mutta se ei riitä tälle euroopan takapihalle ja varsinkaan MILIISEILLE täälä länsisuomessa vaikka joka vuosi kuolee eniten liikenteessä ihmisiä kolareissa JUST TAAS 2LASTA JA 1 ON KRIITTISESSÄ TILASSA JA vuosi toisensa jälkeen, NOH NÄÄ YRITTÄÄ OLLA PARHAITA AINA JA VAASA PAHIN VIHOLLINEN… MUTTA OLEN ESIM KYSELLYT AUTOILIJOILTA KOSKA OOT NÄHNYT POLIISIN TUTKAAMASSA NIIN JOKANEN VASTAS EN MUISTA ELI YLI 5V SITTEN ET MITÄ NOISTA KUOLEMISTA KUN TÄÄLÄ ON NOITA TOSI VAARALLISIA PILVENPOLTTAJII TÄÄLÄ HE OVAT PUPLIC ENEMY JA VALIO JA ATRIA ON TÄÄLÄ MISSÄ NITRIITTIÄ TOISES TEHTAAS SEN VERRAN ETTÄ JOPA MINÄ OLISIN PYSTYNYT LYÖDÄ ESIM 1DESIN 30 000KG MAKKARA MASSAAN, NIIN JOKANEN OIS TIPAHTANUT SIIHEN KUN TIPPA RIITTÄÄ PYYHKÄSEEN SEINÄJOEN VÄESTÖSTÄ PUOLET.. MUT SIINÄ NITRIITTI SÄILIÖ KOMEILI ESIM. JUUSTOJEN JA JAUHOJEN VIERES… ILMAN MINKÄÄNLAISTA VALVONTAA EI EDES KAMERA TAI LIIKETUNNISTINTA… ET JOO VOINKUN TIETÄISITTE MITÄ BROILDRIPYÖRYKÄT “LIHAPULLAT JA NS JAUHELIHAPIHVIT ON NIIN LOPPUISI SE SYÖMINEN NIINKU ITELTÄKIN JA VIELÄ LIHAPULLA BLENDERIN LÄPI TULI 5CM PALASINA HUOLTOMIES SILLOIN ATRIA AVAS KUKKARON JA MAKSOI HILJAISEKSI HUOLTOMIEHEN LESKEN PERHEEN…. VAIKKA ISS JA ATRIA TIESI TÄMÄN KONEEN HÄTÄSEIS NAPIN OLEVAN TURHA VAIKKA OLI POHJASSA NIIN SE VAATI IHMISUHRIN ENSIN, ENNENKÖ 100E MUUTOS TEHTIIN, MINKÄ OLISI VOINUT TEHÄ JOKA LAUANTAI LAITTAA KUNTOON MUT EI.. NIIN TOI PIKKU MYRKKY PIKKUASIA KUN KANSALAISET EI TIEDÄ EIKÄ HALUU LÄHESKÄÄN KAIKKEA..ESIM VALTIO KASVATTI MUT KOULUKODIS JOLLAIN TAPAA RAJOITTAMALLA VAPAUTTA ESIM VIIKKO PUTKAS JA 2VIIKKOO LÄHIHOITOO PÄÄLLE TÄÄKIN PAIKKA MAAN ALLA EI IKKUNOITA OLIT TÄYSIN ERISTETTY MUISTA NIINKU JOKU LIIVIJENGILÄINEN VANKILASSA MUTTA 10-17V LAPSET OLI KYSEESSÄ JOS EI PUTKA RIITTÄNYT NIIN SIT HAETTIIN SIELTÄ POIS HAKATTAVAKSI ETTEI JÄÄ KAMERAAN KUSET TULI ALLE NIINKUIN SEINÄJOEN POLIISI TEKI JUURI SAMOIN MUTTA SILLOIN HAKKAAMINEN KESTI NIIN KAUAN JA NIIN ISOL PORUKALLA ETRÄ KUSIN ALLE KIVUSTA 2KRT ALLE JA KÄSIRAUDOIS PUTKAAN TAKAS.. SADISTI VARTIJA TULI AAMULLA TÖIHIN JA TULI LUUKULLE VAIKKA EN OLLUT VIELÄ EES HERÄNNYT SE OLI AINOA KERTA KUN NÄIN JÖNSSIN HYMYILEVÄN KUN SIITÄHÄN SE TULI NAUTTIMAAN KUN KUULI ETTÄ MUT OLI HAKATTU KAIKKIEN JOTKA OLI LAITOKSELLA SILLOIN NIIN HEIDÄN TOIMESTA VAIKKA OLIN JUOPPOPUTKASSA SYY AVASIN SANAISEN ARKKUNI KUN TUMMA MIES EI MYYNYT MUKAAN PITSAA VAIKKA EN OLLUT JUONUT KUN MUUTAMAN TUOPIN MUTTA TULIN TÄMÄN KEPAPIN OMISTAJAN MIELESTÄ VÄÄRÄLTÄ TERASSILTA JA HÄN LÖI MUA VÄISTIN SILTI MINÄ OLIN SE JOKA SAI JUODA KAPAKAS KALJAA KESÄLOMAL kello 12.00 päivällä mutta ruokaa ei saanut tilata naapurista ees mukaan… JA TÄMÄ MAMU SAI 600E HENKISET KORVAUKSET KUN KERROIN HÄNEN USKONNOSTAAN VÄHÄN FAKTOI JA KUNNIANLOUKKAUKSESTA 400E SAKOT PÄÄLLE JA KYTÄT HAKKAA SUT NOIN 8-12MILIISIÄ JA TE LUULETTE ETTÄ KEKSIN EI TÄÄ PINTARAAPAISU ESIM KUULUSTELUISSA ON UHKAILTU POLIISIN TOIMESTA LIIVIJENGILÄISILLÄ JOS EN MYÖNNÄ NO EN MYÖNTÄNYT NYT TÄMÄ VIRKAINTONEN RIKOLLINEN KYTTÄ ON JO AMPUNUT POLIISIEN PIKKUJOULUISSA ITTENSÄ OTTI RAUKKA TYÖN LIIAN VAKAVASTI KUN JARPPA PALOI SYKSYL NIIN TÄÄ PAMAUTTI VIRKA – ASEELLA AIVONSA HOTELLIHUONEEN SEINILLE JOSSA NÄÄ VALTION HEIKOIN LENKKI OLI JUOMASSA PIKKUJOULUJA JA TÄÄL AINA LAKASTU NIIDEN RIKOKSET POIS MUTTA VALTAKUNNAN SYYTTÄJÄ SITTEN NOSTANUT JUTUN JA TUOMIOITA JAELTU ERI ASIOISTA… TERVEISIN TOTUUS
Hulluutta! Kuka nyt uskoisi että lehmien piereskelyllä olisi vaikutusta ilmaston lämpenemiseen! Tämän maailman ” viisaat” ovat tyhmiksi tulleet